maanantai, 28. toukokuu 2007
Osa 14
Isabel toi Annikalle uudet vaatteet ja vihdoin Annika pääsi mekostaan eroon. Alunperin tuo oli hankittu Isabelille, mutta hän ei sitä koskaan käyttänyt ja pian on aika varttua aikuiseksi.
Pihaa laajennettiin todella paljon, koska Siiri halusi puutarhakerhoon. Löytyy muutama hedälmäpuu, tomaatteja ja lampi kalastusta varten. Ehkä joskus kun on rahaa enemmän löytyy vielä muutakin.
Aamusella tontilla liikkui viikatemies, kenen nyt on aika lähteä? Ei kai vaan Siirin?
Ehei, Siiri säästyi kuolemalta, mutta Repen oli aika lähteä. Kaikista uskollisin koira joka perheilläni on ikinä ollut.
Repe haudattiin Artun viereen, mutta kukkia ympärillä ei enää ollut, koska ne kuihtuivat aivan liian nopeasti. Levätkää rauhassa.
Siiri pyrki puutarhakerhoon ja pääsikin. Ei sitten muuta kuin kasveja hoitelemaan, vaikka oli niitä jo aiemminkin hoideltu.
Iltasella Isabel varttui kauniiksi nuoreksi naiseksi, olisikohan nyt Joonatanin aika muuttaa taloon? Olisikohan aika lapsien?
Ensin oli kuitenkin aika muuttaa ulkonäköään. Kaapista löytyikin aivan ihana puku Isabelille. (Älkää sitten ihmetelkö kun kampaukset vaihtuvat vuodenaikojen myötä).
Oli sitä aika kutsua Joonatan paikalle, jos olisi vaikka aika muuttaa yhteen. No ainakin kemiat sopivat vieläkin yhteen.
Isabel päätti toimia ja kosi Joonatania ennen kuin perheen koko muu perhe ehtisi menemään nukkumaan, mutta suostuuko Joonatan?
Kyllä suostui ! Ei sitten muuta kuin häitä juhlimaan, tervetuloa sukuun. Joonatan Westergrén.
Mitäs hääyönä tapahtuikaan? Se selviää ehkä myöhemmin. Isabel ja Joonatan ottivat omakseen entisen lastenhuoneen, koska Joonatan piti sinisistä tapeteista :D
Joonatan sai Artturin vanhat vaatteet ainakin väliaikaisesti, ennen kuin ehditään vaatekaupoille. Ihan komeahan Joonatanista tuli, mutta erilainen hiusmalli voisi olla parempi.
Kukas se tässä? No Isabel, hyi tuota kampausta. No nyt alkaa jo hääyön tapahtumat näkyä ulkomuodossa.
Taidan kuitenkin pitää Isabelin pyjamassa koko raskausajan, ettei minun tarvitse katsoa sitä kampausta enää yhtään. Toivottavasti nyt syntyisi tyttö, niin saisi perijän heti.
Aamulla Siiri riensi heti hoitamaan tomaattejaan, jotka olivat todella hoidon tarpeessa.. Täynnä kitkemättömiä rikkaruohoja ja aivan rutikuivia.
Nisse sensijaan kalasteli perheelle ruokaa, koska kala oli kuulemma maukasta ja terveellistä. Tuli sieltä muutama saapaskin saatua, mutta mitä pienistä.
Joonatan tuli töistä, hän on nyt ala-asteen opettajana pienten vastoinkäymisten jälkeen.
Seuraavassa osassa selviää Joonaksen ja Isabelin lapsen sukupuoli ja tapahtuu muita yllättäviä käänteitä.
Kommentit